lauantai 18. lokakuuta 2008

Mika Waltari

19.10.08

Käsi pystyyn, kuka ei tiedä, kuka on Mika Waltari. Hänet tietävät monet muuallakin kuin Suomessa. Nyt on kulunut 100 vuotta hänen syntymästään. Tai siis jo kuukausi sitten eli 19. syyskuuta.

MIKA TOIMI WALTARI s. 19.9.1908- k. 25.8.79

Hän käytti seuraavia salanimiä Kristian Korppi, Leo Rainio (yhdessä Armas J. Pullan kanssa), Leo Arne, Nauticus ja M. Ritvala, Karl Detmold, Nequiquam, Untamo Raakki

Nomen est omen, ehkä Waltarinkin kohdalla, sillä vaikka Toimi olikin vain hänen toinen nimensä, niin toimen mies hän tosiaan oli. Proosaakin hä on kirjoittanut sivukaupalla ja runoja myös. Paljonko hän on kirjoittanut proosaa sivumäärällisesti, en tiedä, mutta PALJON on sana, jolla voi noita sivumääriä kuvata. Aluksi hän luuli olevansa lähinnä runoilija, oli mukana mm. Tulenkantajissa, mutta proosa vei sitten miehen mukanaan. Ehkä taloudellisistakin syistä. Avioiduttuaan Marjatta Luukkosen kanssa, joka oli syntyisin varakkaasta perheestä, Waltari halusi pitää vaimonsa elämän yhtä yläluokkaisena avioliitonkin aikana. Pelkästään runojen kirjoittamisella tähän vakavaraisuuteen ei olisi päästy ja Waltari halusi päteä myös vaimonsa perheen silmissä. Ja onnistui , aluksi kirjoittamalla vimmatusti ja myöhemmin mm. tunnetuimman kirjansa Sinuhe egyptiläisen(1945) tuoman maineenkin myötä.

Tässä luetteloa siitä, mitä mies sai aikaan: Hän kirjoitti 22 romaania, 15 pienoisromaania, 26 näytelmää, 6 runoteosta, 4 novellikokoelmaa, 7 salapoliisiromaania, 2 satukirjaa, noin 1000 kirja-arvostelua ja lehtiartikkelia sekä lisäksi kuunnelmia, tietokirjoja, suomennoksia ja elokuvakäsikirjoituksia.

Vasemmalla Ateneumin näyttelyesitteen kuva Mika Waltarista

Itse olen aina pitänyt Waltarista, vaikka äidinkielenopettajamme Naantalin yhteiskoulussa ollessani lukioluokilla, mollasi Waltaria aika pahasti. Waltari ei Mantan - opettajani oikeaa nimeä en muista - mielestä ollut mikään kirjailija niin kuin ei esimerkiksi Jarno Pennanenkaan. Itse olin jo siihen aikaan lukenut muutamia Waltarin kijoista ja tykästynyt hänen tyyliinsä, niin ettei opettajan sanoilla ollut minulle mitään merkitystä.

Kirjailija kuoli vähän ennen 71-vuotissyntymäpäiväänsä kohta vaimonsa Marjatan kuoleman jälkeen. Vaimo oli kuollut syöpään pian Waltarin 70-vuotispäivien jälkeen. Heidät on haudattu Helsingin Hietaniemen hautausmaan taiteilijakukkulalle.


Olemme käyneet lokakuussa Ateneumissa Jasminen kanssa kaksi kertaa katsomassa mm. Mika Waltariin liittyvää näyttelyä (Mika Waltari ja taiteilijaystävät 19.9.2008–18.1.2009). Näyttely koostui kirjankansikuvituksista, elokuvakatkelmista ja mahdollisuudesta kuunnella nauhalta Mika Waltarin ääntä. Esillä oli myös taiteilijoiden maalauksia, jotka ovat olleet Mika Waltarin kodin seinillä. Tässä vielä pikkukuvat valoteoksesta, jossa Waltarin tekstit elivät nykytaiteilija Charles Sandisonin (s. 1969) työstäminä Ateneumin pääportaikossa.


Kuvia Ateneumin pääportaikosta. Tekstinpätkät ovat kuulemma Waltaria.

Nämä portaikon kuvat ova isompina toisessa blogissani, jossa kerron Ateneumissa käynnistäni:
  • Valoteokset

  • Romaaneja (Tiedot WSOY):
    Suuri illusioni(1928)
    Appelsiininsiemen (1931)
    Mies ja haave (1933)
    Sielu ja liekki (1934)
    Palava nuoruus (1935)
    Surun ja ilon kaupunki (1936)
    Sinuhe, egyptiläinen(1945)
    Johannes Angelos (1952)
    Turms, kuolematon (1955)
    Valtakunnan salaisuus (1959)
    Ihmiskunnan viholliset (1964)
    Mikael Karvajalka (1948)

    Pienoisromaaneja (tiedot WSOY):
    Multa kukkii (1930, 27-sivuinen)
    Vieras mies tuli taloon (1937)
    Ei koskaan huomispäivää (1942)
    Fine van Brooklyn (1942)
    Jokin ihmisessä (1944)
    Ihmisen vapaus (1950, 20-sivuinentu, julkaistu 1953)
    Koiranheisipuu. Pienoisromaani. 62 s.
    Felix onnellinen (1958)



    jatkuu...

    1 kommentti:

    Hannelen paratiisi kirjoitti...

    Mika Waltari yksi mielikirjailijoitani.
    Kirjoitin aineen lukiolla.